Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2009.

Jouluna 2009

Tiltu

Levi

Lissun "kalkkuna"

Ellin profiili ja Tiltu

Joulu sujui rauhallisesti . Koirat olivat olleet kiltteinä ja pukki toikin luita ja leluja . Uutta Vuotta vastaanotetaan ylihuomenna . Se tietää koirilla sisällä oloa ilta kuuden jälkeen. Varmuuden vuoksi en päästä koiria ulos vaikka eivät pelkääkään raketteja.

Onnellista Uutta Vuotta 2010

Lissun ultra

Aamulla käytin Lissun ultrassa ja valitettavasti meille ei tule pentuja tammikuussa . Seuraava pentue on jos kaikki menee hyvin - en uskalla vielä edes toivoakaan - on meidän Ellillä keväällä .

Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

messarissa

11.12 perjantai aamuna lähdin Tiltun kanssa Lapin alueen Sukokan järjestämälle linja-automatkalle Helsingin Voittajanäyttelyyn. Menestystä ei tullut mutta matka oli mukava . Kiitos teille kaikille mukana olleille. Lauantaina Tiltu sai ERI 2 ja sunnuntaina EH ( molemmat olimme jo sitä mieltä että olisi yksi näyttely riittänyt ) . Kilometrejä tuli melkein 2000 ja bussissa istuimme n 25 tuntia. Näyttelyssä olimme kahden päivän aikana n 28 tuntia. Eli hurja viikonloppu :)

muutama sana

Lissu on iloinen ja reipas ... sekä hellyyden ja huomion kipeä . Mitään tiineyteen viittaavia merkkejä ei ole ollut. Yritän saada ajan ultraan jouluviikolle .

Tiltu - Lapin Likka - ja minä lähdemme messariin ( Helsinkiin ) viikon päästä Voittaja näyttelyyn . Pieni kahden keskinen loma ennen joulua.

Levi nauttii lumesta ja pakkasesta. Mielellään olisi ulkona koko päivän. Ellin kirppana haastaa Tiltua leikkiin ja painiin . Sitä hauskempaa on Ellillä mitä vauhdikkaampi on paini.

Lämmintä joulun odotus aikaa kaikille .

Lapland´s Brave Babe

photo hapanmaito

Jyväskylän näyttelyssä

21.11.2009 Jyväskylä KV

Levi EH , luokassaan kolmas . Lapin Likka ( Tiltu ) VSP , PN 1, Sert . Niin kävi Levi lentämässä ja ja Likka laulamassa.

tuomarina Bernardo Bucher Regazzoni Uruguay

Levi :
strong male , nice head lines , however head is slightly too heavy , very nice neck, very good front and rear angulations with free movement, good topline, tail sat and carriage coat off good texture, however slightly curly especially on legs

Tiltu :
elegant female , could be strong in bone, excellent head proportions, however a bit small for the body size, very nice front and rear angulation with excellent movement , excellent topline, tailset and carriage, excellent coat texture and colour, excellent temperature

pentuja odotettavissa

FI & LV MVA , FinnSieger Afunique Lejoninna
copyright Heli Lillbacka You are All I Need z Dixies Lissun ja Horstin perjantainen tapaaminen sujui iloisissa merkeissä. Koirilla oli hauskaa toisensa nähdessaan . Joulukuun loppupuolella selviää onko meillä mahdollisesti pikku lappalaisia tammikuun lopussa .

Isänpäivänä

photo Sara Nikula

Sunnuntaina kävin Tiltun kanssa Rovaniemen käyttökoirien järjestämässä mätsärissä. Tiltu oli hienosti punaisten toinen.

Lissun juoksua odotan alkavaksi piakkoin ja jos kaikki menee hyvin on meillä tammikuun lopulla pieniä Horsiannia talossa . Meidän Tiltu joka syntyi ainoana Lissun ja Horstin liitosta on syy miksi haluan uusia yhdistelmän . Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen Tiltun luonteeseen , terveyteen ja ulkonäköön. Jospa samanlaisia kasvatteja saisin lisää.

Ellin seuraava juoksu on keväällä ja mahdollisesti Ellin pennut ovat loppu kesästä .

muistoja kesältä - Tiltu RYP 3

copyright Marjo Järventöla

Koirauutisissa oli meidän Tiltusta RYP kuva ja pyydettyäni sain itselleni näyttelystä kuvia. Kiitos kuvaajalle Marjo Järventölalle .

Ellin kanssa Tromssassa

Mukava ja raskas reissu on takana . Kiitos Tuula ja Mosse :) seurasta . Elli valioluokan toinen - tuomarin kommentilla - koirallasi ei ole nyt hauskaa . Molemmat sekä Elli että minä olimme kuin nukuksissa kehässä. Linja-autoreissujen varjopuolia on se että nukkumiset jäävät tosi vähälle . Niiaan ja kumarran Ellin puolesta .... näyttelykausi on ohi. Elli saa nyt keskittyä siihen mikä on Ellin mielestä hauskaa : Tiltun kanssa painiminen , pihalle kuoppien kaivaminen , myyrien jahtaaminen sekä metsässä vapaana juokseminen .

viime viikolla kuvattua

Vieläkin on lunta mutta lumen alla inhoittava jäätikkö. Märkää ja sohjoista. Koirien kanssa lenkkeillessä pitää varoa että ei liukastu .

Kuulumisia

Onnittelut Nella ja Valio Tinka CIB & CIE & Fi & No & By Mva Hk1 Bh Giteas Baronessa http://personal.inet.fi/koti/baronessa/index.htm tätäkin kautta .

Viikonlopun vietimme Tarja Rousun kanssa Kennelliiton koulutuksessa Helsingissä. Matkalla juhlimme Tarjan Meukow kennelin http://personal.inet.fi/koti/meukow/etusivu.htm uutta valioa . Paljon tuli uutta tietoa koirista , jalostuksesta sekä kasvattamisesta. Kiitos Tarja ... olet ihana :) Nauru pidentää ikää .Viimeistään keväällä uudestaan .

Tämän viikon olen lomalla töistä . Loppu viikosta matkustamme Ellin kanssa pohjois Norjaan ,Tromssaan , upeisiin maisemiin .

FI CH Lapland´s Auctore Aimee

copyright KipaFI CH Lapland´s Auctore Aimee om. Marina Hultholm

Kiitos Marina ja Kirsti Kirin valiokuvasta . Terveisiä teille kaikille.

lokakuu - lunta ja pakkasta

FI CH Lapland´s Auctore Aimee

Tänään 3.10.2009 Marinan - kennel Pro Auctore http://www.kennelproauctore.fi/ - Kiri , ( Lapland´s Aucore Aimee ) Hyvinkäällä erikoisnäyttelyssä PN 2 , SERT , FI MVA. Lämpimät onnittelut uudelle muotovaliolle ja omistajalle sekä halaus teille molemmille.

In Hyvinkää Miniature Schnauzers a special dog show Lapland´s Auctore Aimee , owner Marina Hultholm, PN 2, SERT, FI CH . Judge Jari Laakso.

ensilumi Rovaniemellä 29.9.2009

Tiltu


Tänä aamuna herätessä oli lumi maassa .. eikä varmasti ole vaikea arvata kuinka innoissaan koirat ovat .....

syksy

Mukavaa syksyä kaikille . Nautitaan kun ei ole hyttysiä metsässä :)

Levi

viime viikon suolenkki