Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2010.

Lissun kuulumisia

Varovasti toivon että ensi viikolla ( 4.1 ) oleva ultra näyttäisi että Lissun ja Ossin pentuja syntyisi helmikuun alussa. Lissulla ei ole ollut pahoinvointia . Rauhallinen ja hellyydenkipeä on. Maha on pikkasen pyöristynyt mutta sen tekee myös valeraskaus . Pakkasen paukkuessa ei ulkoilu ole Lissua kiinnostanut vaan sohva ja peitto vetävät puoleensa. Valitettavasti en uskalla luvata kenellekään pennunkyselijälle etukäteen mitään ennenkuin on yhtään pentua syntynyt ja sittenkin vasta kun näkee mitä tulee. En laita pennunkyselijöitä numerojärjestykseen . Minun mielipiteeni on että yksi pentu sopii yhdelle ja toinen toiselle. Eli haluan parhaani yrittää siinä että jokainen pentu löytäisi sille parhaiten sopivan kodin esim. pentueen dominoivin koira ei sovi välttämättä ensimmäiseksi koiraksi perheeseen luonteensa sekä turkinhoidon tuomien haasteiden vuoksi . Lissu ja Ossi ovat molemmat hienoja perussnautsereita joilla on luonne ja ulkonäkö sekä terveys kohdallaan . Ossilla on Norjassa pent

Pohjoisen Poika 9 kk

Niin se aika kuluu . Pohjoisen Poika eli Blacky sekä Cara ja Hilla ovat saavuttaneet Junnuiän . Kiitos Seppo kuvista. Seppo oli saanut ikuistettua kameralla huonokuntoisen ketun joka pihapiirissä oli juoksennellut.

Marjojen Jouluterveisiä

photo Seppo Koivuniemi photo Katri Heikkinen Tippa tulee silmään näitä Marjoja ihastellessa. Kiitos Katri ja Seppo sekä Arto perheineen ... Upea vuosi meillä kohta takana tämän ihanan pentueen kanssa. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta . Soitellaan , laitellaan sähköpostia ja ennen kaikkea nähdään :)) Koko lappalaisten pesue ja varsinkin Lissu lähettää Joulu terveiset Ammalle , Kirille , Carolle ja Winskille perheineen . Anniinalle speciaali kiitos ... tontun tuomisista . Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. Sekä teille kaikille... kaikille... kaikille ystäville ja tutuille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta ... :)) Speciaali terkut meidän koiramummo Lakulle Leviltä .

Joulun odotus aikaa

Pakkanen on paukkunut ja tuulen kanssa se on tuntunut todella kylmältä mutta pakkasta uhmaten olemme käyneet lenkeillä nauttimassa talvisesta luonnosta sekä valojen maailmasta joita Joulun aikaan on joka puolella. Viimeinen viikko ja kiireisin aika on käsillä mutta kyllä se Joulu on rauhoittumisen ja perheen yhteistä aikaa . Sytytetään kynttilöitä , vedetään villasukat jalkaan ja otetaan koirat kainaloon.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2011

pentuja / puppies

FI MVA , FinnSg , LTE 188 , Juliuksen Puuha Pete ( Ossi ) Our Lissu - CH , FinnSg Afunique Lejoninna - has mated with Juliuksen Puuha Pete . Puppies expected 5.2.2011.

aamulenkillä

Lissu katsoo että mihin Tiltu ja Elli jäi Lissu Tiltu olisikohan Ellin takapuoli Aamuisilla lenkeillä saamme nauttia sinisestä hämärästä ennen kuin kaamos tulee - aurinko ei nouse ollenkaan vaan revontulet sekä tähdet valaisevat ulkoilujamme.

Joulukuun ensimmäinen päivä

Elli ja Lissu Tiltu ja Lissu Elli , Lissu , Tiltu Levi Goes towards the darkness , but now even enjoy a morning of blue moments .