Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

mätsäri

Kertun kanssa pyörähdettiin mätsärissä. Kertun iloinen hännän heilutus valloitti tuomarin niin että Kerttu oli pienten aikuisten PUN 1 ja BIS 2.

Onnellista Vuotta 2015

Kiitos kuluneesta vuodesta ystävät ja yhteistyökumppanit sekä kasvattini omistajat. Vuoteen on mahtunut iloja ja suruja . Ritan juoksu alkoi viime viikonloppuna. Sulhasta lähdemme ensi viikolla tapaamaan. Rita on minulle koira joka on kuin ajatus. Se kontakti on uskomattoman hienoa. Ritan luonne on kultaa. Eläinlääkärissä on käynyt vain rokotuksilla. Ulkonäkökään ei ole hassumpi :). Rita täyttää ensi kesänä neljä vuotta joten ensimmäinen pentue on nyt ajankohtainen.... ettei liian vanhaksi mene. Rita on miellyttävä ja tasapainoinen luonteeltaan. Uskon ja luotan siihen että antaa hyvän mallin pennuille. Nyt vain ei auta kuin toivoa että kaikki menee hyvin.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

</a Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015. Kiitos kuluneesta vuodesta ystävät ja yhteistyökumppanit . Kiitos ja halaus ihanille kasvatinomistajille sekä parrakkaille lappalaisille. Unohdetaan kiireet ja arki. Halataan koiriamme ja rauhoitutaan Joulunaikaa viettämään.

Terveiset messarista

Itse vietin päivän kennelneuvojaständillä ja sama jatkuu huomenna. Nira ja Katri tekivät päivästä unohtumattoman. Iso junnuluokka Helsinki Winnerissä ... Nira voitti upeasti ison junnuluokan saaden Junior Winner tittelin ... pn kehässä Nira oli paras suomalainen ... PN 2 .Niran kaunis sisko Tytti myös ERInomainen.... Kasvattini Martan Maura tyttö myös ERInomainen ... sekä kasvattini Dandyn poika Bumba ERInomainen. Onnittelut tätäkin kautta. Huikea päivä ! Sunnuntai oli Sannin ja Mauran päivä . Kasvattini tyttö Juliuksen Una Volta voitti juniorit ollen hienosti PN 2.Bumba myös urosten toinen. Nira ja Tytti ERInomaisia SAn kera. Onnea onnea onnea !!!

Rita

Meidän Ritalle suunnitteilla kevätpentue 2015 . Pyrin pitämään blogin ajantasalla. Tarkempaa tietoa mahdollisesta pentueesta saa sähköpostilla tai puhelimitse. Tekstiviesteihin en vastaa.

Kerttu ja Rita - kuulumisia

Ylimmässä kuvassa Rita ja Sara. Kuva otettu viime viikonloppuna. Ritan emällä Tiltulla alkoi juoksu ... joten veikkaisinpa että Ritankin juoksu alkaa niinkuin alunperin ajattelinkin... tammikuussa. Rita on nyt valmis emäksi. Todella tasapainoinen ja miellyttävä ...antaa hyvän mallin pennuille. Tulevan sulhasen luonnetta on myös minulle kehuttu. Kerttu ja Sara alemmassa kuvassa. Kerttuhan tuli meille lokakuun alussa lomailemaan kun Paulan perhe muutti Tampereelle. Tällä viikolla Paulan kanssa päädyttiin siihen että Kerttu jää meille kokonaan eli sijoitussoppari purettiin. Lämpimät kiitokset Paula ja koko perhe sujuvasta ja ihanasta yhteistyöstä. Multa kysytään usein ... kun ihmiset ei pysy minun koirien perässä että monta koiraa minulla on. Kotona on viisi : Lissu, Levi, Tiltu, Rita ja Kerttu. Vauhdikas ja ihana pikku lauma .

Muistoissa

Facebookissa sain haasteen Elämäni koirat.... jaan myös blogiin muutaman kuvan ja mietteeni asiasta. Jokaisella koirallani on oma paikkansa sydämessäni mutta kuitenkin eniten ovat vaikuttaneet meidän bouvier Jane ja käppänämme Lissu. Tällä hetkellä meillä on kotona viisi kääpiösnautseria mutta ehkäpä jonakin päivänä on taas iso koira.......

Surullisia kuulumisia

Kotipesä ottaa osaa Anskun ja Mikon perheen suureen suruun. Eilen yllättäen kasvattini joka oli ollut täysin terve koko 7 vuotisen elämänsä kuoli . Aamulla vielä oli käynyt Mikon kanssa pyörälenkillä ja vauhtia oli riittänyt. Iltapäivällä yhtäkkiä oli pihalla kyljellään. Katsoi Mikkoa silmiin ja nukahti viimeiseen uneen Mikon syliin Ainahan voi arvailla syytä mutta se ei tuo rakasta koiraa takaisin. Jos muistan oikein oli kasvateistani Caro pentu joka on ensimmäisenä lähtenyt omaan kotiin ... ainakin eniten olen itkenyt kun Caro lähti omaa kotia kohti. Parempaa kotia ei Carolla olisi voinut olla. Caro sai elää rakkaana perheenjäsenenä . Kiitos Anna-Mari ja Mikko näistä vuosista - hali .

marraskuu

Marraskuu. Lunta on tullut ja sitten se on sulanut pois. Toivottavasti pian saadaan pysyvä lumi. Rita kävi silmäpeilauksessa - terveet. Pentuesuunnitelmat siis etenee. Kerttu on ottanut oman paikkansa laumassa. Pyryharakasta on kasvanut sähköjänis . Tulta ja tappuraa sekä vauhtia pikku koirassa riittää. Ihana pikku pakkaus. Tiltu yrittää pysyä tyttöjensä Ritan ja Kertun matkassa mutta lähes aina toteaa että kakarat on niin vallattomia että saavat painia keskenänsä. Ei Levikään kehtaa vaan yleensä huolehtii siitä että pikku tytöillä on leikkirauha ja Levi hoitaa pihan vahtimisen. Lissu mummo on niin pirteässä kunnossa että kyllä vain jaksaa jaksaa ja jaksaa. Painii ja leikkiin kutsuu pikku tyttöjä.

Kerttu

Kuva Nathalie Karakko

Läheisyys lämmittää

Kerttu ja Rita

Tänä aamuna oli ihana herätä ja katsoa kuinka maa oli saanut valkoisen lumipeitteen. Muutaman kuvan näpsin kännykällä aamulenkillä.

Lokakuu

Emme päässeetkään lähtemään muutama viikko sitten reissuun joten näyttelyt ovat tältä vuodelta ohi , mutta aika ei meillä käy pitkäksi eikä rauhallista ole :) . Siitä pitää huolen pikku Kerttu joka on tullut kotipesään pitemmäksi aikaa. Jos Kerttu ei juokse tiskiharja suussa niin painii Ritan tai Lissun kanssa. Elämä viiden koiran kanssa on sitä että meillä on koirakoti... . Ensi vuonna on suunnitelmissa kevätpentue. Muutamia näyttelyreissuja sekä kesälle kasvattien kesäpäivät.

Syksyn kuulumisia

Kotipesässä on syksy tullut ja ensi lumikin satanut. Joka suli pois. Rauhallista eloa meillä on. Lissu kävi veteraanineuvolassa. Iän tuomiin nivelvaivoihin syö luontaistuotteita joista näyttäisi olevan apua vanhuuden kolotuksiin. Nivelet on hyvin voideltu ja hyppy kulkee taas . Sydämestä ei kuulunut mitään ylimääräistä. Pian vietämmekin Lissun 10 vuotias syntymäpäivää. F- pentueesta Tytti ja Sanna saivat syyskuun alussa toisen SERTin Tytin ollessa Kihniössä VSP. Kahdella tytöstä F pentueesta on jo kaksi sertiä vaikka ikää vasta pikkasen yli vuoden. Onnea Sanna ja Tytti. Mutta mitä teki F pentueen emä Cara ( Lapland's Cranberry) om. Katri ja Timo Heikkinen. Karamelli sai huippu pisteet luonnetestissä 225 pistettä ja laukausvarma. Toimintakyky +2 Hyvä Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua Puolustushalu +3 kohtuullinen,hillitty Taisteluhalu +2 kohtuullinen Hermorakenne +2 tasapainoinen Temperamentti +3 vilkas Kovuus +3 kohtuullisen kova Luoksepäästävyys +2a

Rovaniemi RN

Kotinäyttelyssä tuomarina Hannele Jokisilta . Ylpeänä ja onnellisena kirjoitan tulokset. Rita voitti nartut VSP . Nira ja Katri tulivat upeasti toiseksi . Niran saadessa toisen SERTin . Pikku Kerttu tuli narttujen kolmanneksi , saaden vara-Sertin. Varsinainen hattutemppu :) Kolme omistamaani tyttöä olivat nartuista ainoat SAn saaneet . Tähän näyttelyyn on hyvä päättää kotimaan näyttelykausi . Ritan kanssa käymme vielä pikku reissun ja sitten jäänkin pitemmälle tauolle näyttelyistä. Toiveissa olisi kevätpentue Ritalle . Kiitos ja onnittelut Katri ja Paula. Yhdessä teimme eilisestä päivästä menestyksekkään. Ps. Lapsenlapsemme Sara halusi osallistua lapsi ja koirakisaan ( kirahvinkin kanssa siihen voi osallistua :) . Ylimmässä kuvassa Rita ja Kerttu . Keskimmäisessä kuvassa kaikki tytöt kehän oltua jo ohi.

Kerttu

Kerttu kävi alkuviikosta kyläilemässä . Lauantaina olemme menossa kotinäyttelyyn. Kertun karva vaatii vielä pikkasen aikaa ja työtä mutta ensi vuonna :) tämä näppärän kokoinen ja valloittavan iloinen tyttö kiertää kehiä . Vaikka ei ikinä menestystä tulisi mutta takuuvarmasti hauskaa on.

Valkeakoski

Hurraa , hurraa, hurraa !!! Onnea Sanna ja Jonna !!! Tänään Valkeakosken näyttelyssä "Tytti" Lapland's Firefly om . Sanna Ilmakangas JUN , PN 1 SERT, VSP . "Bumba" Firmitas Hakuna Matata om ja kasv. Mervi Kuoksa PU 2 , SERT , FI MVA . Bumban silmät ovat myös ihan vasta tutkittu , terveet. Bumba valioitui upeasti heti kaksi vuotta täytettyään . Bumba on kasvattini Lapland's Dear Dandyn poika . Kiitos Sanna kuvasta

MV 2014

Lappalaistytöt olivat ERInomaisia Maailman Voittajanäyttelyssä. Rita valioluokassa ja Nira junnuluokassa. Nira valittiin upeasti kahdeksan parhaan junnun joukkoon. Niraa katsoessa tulee mieleen että pojasta polvi paranee mutta tässä tapauksessa tytöstä . Siinä on tyttö jossa on luonne ja ulkonäkö kohdallaan. Samalla reissulla vietimme pikku loman vielä ennen arjen alkamista. Ei olisi uskonut Ritasta että emme asu kaupungilla. Niin tottuneesti käveli Helsingin huiskeessa. Matkusti lentokoneella , junalla , linja-autolla ja pikku laivallakin .

Viikonloppuna

Viikonloppuna ulkoiltiin oikein urakalla. Käytiin "suoretkellä" hikoilemassa ja koiria uitettiin Ounasjoessa. Tämän viikon on Kerttu ollut ilonamme. Uskomattoman saumattomasti Kerttu sopeutuu tähän kahden kodin elämään. On meillä kuin kotonansa eikä Kertusta huomaa että ei asu meillä vakituiseen. Hyvin tietää ja ottaa oman paikkansa koiralaumassa .

heinäkuu

Heinäkuu alkaa olla lopuillaan. Ensi viikon vielä olen kesälomalla sitten pikku hiljaa arki alkaa. Kemin KV näyttelyssä kävimme viikko sitten. Se oli Niran päivä. Hienosti erikoistuomarilla PN 2 . Kiki ja Rita olivat erittäin hyviä . Onnittelut tätäkin kautta 7 -vuotiaille Ammalle, Kirille , Leville, Carolle ja Winskille. Sijoitustyttömme Kerttu on meillä viikon lomailemassa . Ensi viikolla täyttävätkin Tiltun ja Toren pennut jo vuoden . Onneksi olkoon Pepi , Aapo, Rene, Kunkku , Gizmo ja Kerttu. Kerttu on näppärän kokoinen ja niin neitimäinen tyttö ... tarvitsee vielä aikaa ja massaa mutta todella tyytyväinen olen siihen mitä pentueen ainokaisesta tytöstä on kasvanut.

kiitos Jonna kuvista

Jonna oli ikuistanut minun ja Katrin ilon ja onnen Oulussa . Kuvat Mervi Kuoksa.

tuomari Saija Juutilaisen arvostelut 12.7

ROP kasvattajaluokka ( Nira , Kiki, Rita, Tenho - kiitos Raisa, Katri ja Nasu) tuomari Saija Juutilainen : Miellyttävä , kauniin ryhdikäs ryhmä kääpiösnautsereita kahdesta yhdistelmästä. Erinomaiset sukupuolileimat. Hienot pitkät päät. Tyylikkäät ylälinjat. Vaivattomat ryhdikkäät liikkeet. Onnittelut hienosta työstä. "Rita" Lapland's Endless Envy , ROP : 3v kompakti , hyvänkokoinen narttu. Hyvä rintakehän pituus. Riittävä eturinta ja kulmaukset. Hyvä takaosa ja käpälät. Narttumainen pää ja ilme. Kuono voisi olla tyvestä täydempi. Hyvä purenta ja korvat. Erinomainen karvanlaatu ja väri. Liikkuu tasapainoisesti ja yhdensuuntaisesti hyvällä askelpituudella ja jäntevällä hienolla ylälinjalla. "Nira" Lapland's Firefairy: 12kk tiivisrunkoinen, oikealinjainen juniori. Hieno koko. Hieno pitkä rintakehä, sopusuhtainen raajaluusto, lupaava eturinta. Olkavarret voisivat olla viistommat, muuten hyvät kulmaukset. Sopiva pään pituus. Erinomainen sukupuolileima ja

muutama ihana kuva vielä

Kesäpäivät ja yöttömät yöt

Oulu

Oulu KV 12.7 Tuomari - Judge Juutilainen Saija ROP - BOBLapland's Endless Envy (Jaukkuri Heidi & Jaukkuri Kauko, Saarenkylä) VSP - BOSLapland's Ellery Elmer (Karakko Nathalie, Rovaniemi) CACIB uros - dogLapland's Ellery Elmer (Karakko Nathalie, Rovaniemi) CACIB narttu - bitchLapland's Endless Envy (Jaukkuri Heidi & Jaukkuri Kauko, Saarenkylä) SERT - CC narttu - bitchLapland's Firefairy (Heikkinen Katri & Jaukkuri Heidi, Haukipudas) ROP - BOB kasvattaja - breederLapland's (Jaukkuri Heidi) Lapland's Firedream PN 3 vara Sert om.Raisa Aine Lapland's Dear Roi Geezer AVO ERI 1 om. Ritva Astikainen Siis mikä viikonloppu. Kasvattajaluokan esitimme narttujen 1. 2. 3. tulleilla kasvateillani Ritalla , Niralla ja Kikillä sekä urosten parhaalla Tenholla. Hieno oli kasvattajaluokan arvostelu. Helle helli Oulun raviradalla mutta kylläpä tuntui ilma täydelliseltä kun samalla vietimme Lappalaisten kesäjuhlia syöden ja saunoen sekä yötöntä yötä val