keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Onnellista Uutta Vuotta 2012

Vuosi 2011 päättyy muutaman päivän päästä. On tullut aika kiittää teitä kaikkia : blogini lukijoita , perhettäni , ystäviäni ja ihania kasvattieni omistajia . Vuoteen on mahtunut iloja ja suruja . Kaksi ihanaa pentuetta joille sydämestäni toivon , että saavat elää pitkän ja terveen elämän sekä ovat rakastettuja perheenjäseniä. Kaikki muu esim. näyttely menestykset ovat ekstraa. Meidän perheen koiraluku lisääntyi yhdellä kun jätimme Tiltun pennuista Ritan kotiin. Viiden oman koiran kanssa ei käy aika pitkäksi. Saan olla kuitenkin onnellinen siitä että , koirat ovat meidän perheen yhteinen juttu :) . Vuosi 2012 tuo tullessaan sen että meidän nuorin poika lähtee tammikuussa armeijaan . Jäämme kahdestaan mieheni kanssa . Pentuesuunnitelmia ei ole vuodelle 2012 ja niin monesta asiasta tulee riippumaan koska seuraava pentue on , että vain aika sen näyttää. Ensi vuonna haluamme matkustella koirien kanssa . Tavata ystäviä , kasvatteja ja heidän omistajiaan . Nauttia lapsenlapsista - mummona ja vaarina olemisesta . Osan vapaa-ajastani vie myös Kennelliiton kennelneuvojana toimiminen . - Pysähdy hetkeksi miettimään mennyttä vuotta. Sinetöi muistot lämpimänä sydämeesi ja suuntaa avoimin mielin kohti uutta vuotta. Onnea, rakkautta , terveyttä ja menestystä vuodelle 2012 . tv : <3 :llä Heidi
Posted by Picasa

perjantai 23. joulukuuta 2011

Hannan ja Helmin jouluterveiset

Kiitos Hanna , Päivi ja Lauri sekä Helmi Orvokki . Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta teidän koko perheelle tätäkin kautta. Toivottavasti pian nähdään .
Posted by Picasa

maanantai 19. joulukuuta 2011

Dandyn kuulumisia

Lapland´s Dear Dandy : 17.11 Vilnius Winter 2011 , JUN SERT , JUN ROP . Onnittelut Jonna ja Dandy . Iloista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2012.

Tenhosta tuli snautseri


http://kaasnatenho.blogspot.com/ . Nasun blogissa on kuvia ja kuulumisia Tenhon elämästä. Sunnuntaina Katri laittoi tuulemaan . Kiitos Katri <3 . Pikku peikko Tenhosta kuoriutui pikku snautseri .

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Dandy PU 4 Helsinki Voittaja 2011 näyttelyssä


HURRAA !!! Onnea : Jonna ja Dandy . Helsinki Voittaja 2011 näyttelyssä Lapin Kulta Dandy ERI 2 , SA , PU 4 vara- Sert . Kiitos Sini kuvista . Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Onnittelut tätäkin kautta Anulle , Ninnille ja Kaisalle. Meidän Ritan sekä tietenkin koko pentueen isä :)) Jose - Globetrotter Grasant lauantaina messarissa PU 2 ja Sunnuntaina VSP - Voittaja 2011 :)

Posted by Picasa

torstai 1. joulukuuta 2011

Tenho


On kuvia ja on kuvia jotka pysäyttävät . Tämä Tenhon pään kuva on ollut sellainen jota olen ihastellut . Tenho oli piki musta syntyessään ja luovutus ikäisenäkin todella tumma . Mutta niin vain on valkoiset merkit tulleet ja ihanan pitkän pään omaava nuori herra tulossa Tenhosta. Vielä kun peikko tukka vaihtuu niin :))

tiistai 22. marraskuuta 2011

maanantai 21. marraskuuta 2011

Lauri ja Helmi


Lapland´s Dear Pearl 9 kk , omistaja Hanna ja Lauri Ojala

Jyväskylä

Valitettavasti kuvien laatu on samea mutta jospa teksti korvaa sen. Kiitos , kiitos .... kiitos, Teille kaikille pikku lappalaisten omistaja perheille ihanasta viikonlopusta yhdessä. Menestystä ei ollut mutta ei huonojakaan oltu vaan erittäin hyviä ja erinomaisia :)) Ikimuistoisen mukava viikonloppu. Hannan kommenttia en ikinä unohda " teidän sängyn alla on yökerho " :) .

Jonna ja Dandy

Lissun ja Ossin Dandy poika ensi kertaa kehässä.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

kuulumisia

Pimeää ... märkää ja kuraa . Voi kuinka odotan lunta ja pikku pakkasta . Viiden koiran kanssa ei voi olla mikään siivousintoilija mutta veikkaanpa että useammin pesen lattioita kuin sellainen jolla ei ole yhtään koiraa. Ritan , Manun ja pikku Hillan kanssa kävimme tiistaina tihkusateessa ja pimeässä ihailemassa Kemijokea . Hyvää harjoitusta pennuille on lenkit ja leikit pimeässä ja oudossa ympäristössä. Manusta on kasvanut hieno mies joka ihailee omistajaansa Jenniä niin että harvoin näkee sellaista yhteistyötä. Pikku Hillassa näen meidän Tiltua. Energinen ja sympaattinen tyttö. Meidän Ritasta on kasvanut oikea pikku akka . Pikku vanha ja näsäviisas :) . Taitavasti osaa isoitella jo, vaikka kokoa ei ole mutta ääntä sitäkin enemmän. Tällä hetkellä meidän Elli on Ritan paras painikaveri. Murinasta ja ärinästä tietää että tytöt painivat. Leville Rita on kuin ilmaa . Lissu myös leikkii sekä opettaa . Tiltu emällä on taas energiat kohdillaan ... mielellään juoksee vapaana ... pikku Ritan yrittäessä pysyä perässä . Muutama päivä ja on marraskuu ... jospa se toisi lumen tullessaan.

Roi ja Lissu


Lissun poika Roi on käynyt meillä useamman kerran lyhyen ajan sisällä koirakoulussa :) Lissu on todella taitava opettamaan pentuja sekä nuoria koiria . Äidillisellä tavalla asettaa rajat sekä opettaa leikkimisen taidot. Hyvää harjoitusta nuorelle koiralle on myös käydä Lissun kanssa lenkillä. Kääpiösnautseri on suloinen ja hellyttävä mutta osaa olla oikea jästipää . Vaatii omistajalta huumorintajua , jämäkkyyttä sekä sitä että kohtelee kääpiösnautseria koirana isolla K:lla . Mutta jos ei pelkää haasteita eikä halua päästä helpolla ... on kääpiösnautseri oikea rotu . Omistajan jaksaminen palkitaan kun käsissä on aikuinen koira joka ymmärtää puhetta ja lukee omistajansa ilmeistä jo että onko kaikki hyvin.

torstai 13. lokakuuta 2011

pienet iltalenkillä

Minä ja Rita kiitämme teitä :) :
Jenni ja Manu , Kaija ja pikku Hilla mukavasta iltalenkistä .
Posted by Picasa

maanantai 10. lokakuuta 2011

Blacky ja tytöt

Meidän Ellin poika Blacky on Lauran luona hoidossa muutaman viikon. ( Lauran blogiin linkki alla ) . Laku koiramummo on meille jotain niin arvokasta ja ihanaa että sitä ei voi sanoin kuvata. Se tieto taito ja rakkaus koiriin on uskomaton . Nöyränä kiitän että omistan sellaisen ystävän kuin Laku . Hain Blackyn meillä käymään lauantaina ja trimmasin pojan. Hieno mies löytyi karvapehkon alta :)
Posted by Picasa

perjantai 7. lokakuuta 2011

Rita 16 viikon ikäinen pikkupeikko

Rita rinsessa riiviö . Vauhtia riittää meidän talossa. Lissu mummo painii ja riehuu niinkuin olisi tyttönen. Tiltu emon muutenkin vähäiset partakarvat ovat poissa. Levi yrittää pitää Ritaa ojennuksessa :) Elli makaa selällään ja leikkii . Viiden koiran kanssa arki on vauhdikasta eikä käy varmasti aika pitkäksi. Usein minulta on kysytty että asuuko teillä koirat sisällä , saavatko tulla sohvalle , saavatko nukkua meidän kanssa yms . Tosiasia on että vaikka meillä on viisi koiraa ei sitä huomaa kuin ajoittain. Meillä ei ole koko ajan sirkus käynnissä. Koirat hajaantuvat ympäri taloa eivätkä ole koko ajan jaloissa. Koirat saavat meillä tulla sohvalle mutta eivät saa tulla meidän makuuhuoneeseen . Koirilla on myös oma huone jossa on portti . Juoksujen aikaan on pakko pitää vuorollaan Leviä ja tyttöjä portin takana . Meillä koirat ovat perheenjäseniä , joita kuitenkin kohdellaan koirina :)
Posted by Picasa

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

aika kuluu vauhdilla



Lokakuu ... niin se vain hurahti tämä kesä ja nyt talvea odotellaan. Kieltämättä nautin talvesta . Lumesta ja pakkasesta. Kynttilöistä , takkatulesta ja villasukista . Viiden koiran omistajana nautin siitä kun ei tule kuraa ja rapaa sekä roskia sisälle . Ihanan lämmin kesä ja syksy on ollut . Kuvaan edelleen paljon mutta Rita varsinkin ja myös muutkin ovat niin vauhdikkaita että ehkä joka sadas kuva onnistuu :)
Posted by Picasa

tiistai 27. syyskuuta 2011

L´s Dear Dandy

Onnittelut Jonna - hali . Vasta sain hienoja kuulumisia teiltä mätsäristä ja nyt pentunäyttelystä . Dandy on nimensä veroinen eli hieno mies :) . 24.9 Hämeenlinnassa pentunäyttelyssä tuomarina kääpiösnautserien erikoistuomari Irina Polatoeva Dandy oli VSP KP . Ikäähän Dandylla on n. 7 kk. . " Erinomainen tyyppi . Hyvä pään pituus ja vahvuus. Saksipurenta. Korvien kiinnitys voisi olla parempi. riittävät etukulmaukset, erinomaiset takaa ja erinomaiset takaliikkeet . Erinomainen väri "
Posted by Picasa

maanantai 19. syyskuuta 2011

Ritan , Manun ja pikku Hillan treffit

Onneksi on syksy :) Kaijan kukkapenkistä tuli entinen . Olipa ihana nähdä teitä taas Kaija, Jorma , Jenni , Hilla ja Manu .

tiistai 6. syyskuuta 2011

pentutreffit


Sata kuvaa ja yksi onnistui jotenkuten :) Niin vauhdikas oli Ritan , Manun ja Hillan tapaaminen . Mikä ilo katsoa kuinka pennut leikkivät ja painivat. Manusta on kasvanut charmikas ja fiksu 11 viikon ikäinen herrasmies . Hilla suukottelee ja heiluttaa häntää. Nähdään taas pian uudestaan :))

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Helmi Orvokki ja Hanna


Juuri kotiuduimme Oulusta missä olimme mieheni kanssa viikonlopun . En malttanut olla heti laittamatta näitä kuvia Helmistä ja Hannasta. Hymyilemättä näitä ei voi katsoa. Vietimme erilaisen koiramaisen viikonlopun käymällä katsomassa kasvattejani ja ystäviämme eli heidän omistajiaan . Omat koirat jätimme kotiin. Plussana päälle kävimme vielä ihastelemassa Karhin Tuulan suloisia pentuja. Ihana oli nähdä teitä kaikkia. Cara joka osaa edelleen laulaa minut nähdessään . Hilla joka tunnistaa meidät kaukaa ja hyppää lujaa ja korkealle. Osku ilopilleri pieni veitikka. Helmi Orvokki :)) joka on taitava kuopankaivaja ja jalkapallojoukkueen maskotti . Nyt vain seuraavaa tapaamista odottelemme :) Onneksi siihen ei mene kauan .


Posted by Picasa

Hyvää Joulua