tiistai 24. helmikuuta 2015

Rita n. 52 vrk


Ritan käytin toisella herpesrokotteella ja samalla kävimme viettämässä kahdestaan laatuaikaa Kemijoen rannalla. Leikkisä ja pirteä mamma on  , mutta kuitenkin viisaan varovainen. Loppuviikosta siistin pikkasen turkkia ja sittenpä ensi viikolla alamme odottelemaan pentujen syntymistä.

Hailuodossa




Viikonlopun vietin Kertun kanssa Hailuodossa opetellen näyttelytrimmausta. Kiitos bloginkin kautta kaikille siellä olleille mukavasta viikonlopusta.  Rita voi hyvin. Ruokailussa on siirtynyt kolmeen kertaan päivässä. Pirteän ja leikkisän oloinen on.  Pentulaatikon hain eilen varastosta ja pikkuhiljaa alamme valmistautua ensi viikkoon ja laskettuun aikaan. Ensi viikonloppuna olen Oulussa koiramaisessa koulutuksessa mutta sähköposteihin voin sieltäkin iltasella vastailla tai jättäkää soittopyyntö.  

perjantai 13. helmikuuta 2015

Iloista Ystävänpäivää

Lissun ja Ritan kuvan välityksellä haluan toivottaa kaikille blogin lukijoille Iloista Ystävänpäivää .

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kerttu


Pitäähän se laittaa muutama talvinen kuva Kertustakin. Meidän pieni sähikäinen , joka pitää huolen siitä , että ei käy elämä tylsäksi koirilla eikä ihmisillä meidän talossa.

Ritan pikku masu



Pikkuinen masu joka hiljaa kasvaa. Ensi viikonloppuna on Ritan matokuurin aika . Penturuokaan  on jo kokonaan siirtynyt. Muutoinpa elellään niin kuin ennenkin kuitenkin emän ehdoilla. Rita tykkää vielä olla paljon sylissä. Makoilee sylissä selällään ja minä silittelen masua.

Helmi Orvokki

Kasvattini Helmi Orvokki kävi tänään tiineysultrassa.  Pentuja näkyi 6 - 7. Ihanaa ! Onnea Helmi ,  Päivi , Lauri ja Hanna. Lapland's Dear Pearl & Barbunies Easter Egg Hunter pentueen tiedustelut Lauri Ojala gsm . 040 6797 400

lauantai 7. helmikuuta 2015

lauantai

Muutama päivä sitten hoksasin asian jonka tietenkin olen tiennytkin :) mutta todennäköisesti ei kaikki blogin lukijat ja pennun odottajat ja kyselijät tiedä . Maaliskuussa syntyvän pentueen emä , mummo ja isomummo ovat kaikki minulla kotona. Omistuksessani on koiria neljässä sukupolvessa mutta tosiaan nyt tulevan pentueen kotona. Muutoinkin tykkään siitä kun tunnen oikeasti sukutaulussa olevia koiria ... niiden hyviä ja huonoja puolia. Rita voi hyvin. Alkuajan väsymys on vähempänä. Leikkimäänkin alkaa taas. Ruoka maistuu eikä pahoinvointia ole. Masu kasvaa pikkuhiljaa.  Kerttu on alkanut haastamaan Leviä ja Tiltua leikkimään. Varsinkin Levi taitaa olla Kertun idoli. Kerttu katsahtaa Leviä kuin kysyäkseen "lähdetäänkö rähisemään ohikulkijoille" ja sitten mennään. Viihtyvätkin kahdestaan kauankin ulkona. Lappalaisten kesäpäivät ovat heinäkuussa. Paikka on nyt varmistunut. Puhelimitse tai sähköpostilla saa siitä minulta tarkempia tietoja . Viime vuonna oli aivan huippuihana viikonloppu ... tehdään yhdessä tulevasta vielä parempi. Silloin kasvatinomistajani sanoivat että jatkossa voisin haastatella pennunkysyjiä niin että yhtenä kriteerinä olisi soittotaito esim kitaran :D. Kuulemma sellainen lappalaisten omistajista vielä puuttuu. Toivonkin että kesäpäivillä olisi myös Ritan pentuja tuomassa vauhtia sekä heidän omistajia. Kehun aina lappalaisten omistajia , mutta he ovat sellainen tiimi ja voimavara minulle että ... yksin en pystyisi tähän. Tiedän myös sen että he toivottavat lämpimästi tervetulleeksi uudet tiimiläiset. 

maanantai 2. helmikuuta 2015

Ritan tiineysultra

Tänään käytin Ritan tiineysultrassa. Kuten aavistelinkin niin ei ollut turha reissu käydä Foppaa tapaamassa Vaasassa. Pikku lappalaisia on odotettavissa kuukauden päästä.

Hyvää Joulua