Tammikuu on jo puolessa välissä . Ritan käytin tänään Kiepissä senioritarkissa. Syksyllä Ritalla oli väsymystä ... epäilin kilppareita . Ei ollut kilppareissa vikaa. Halusin että Rita tutkitaan kunnolla. Verikokeet otettiin . Niissä kaikki arvot ok . Ultra tutkimuksessa näkyi sapessa sakkaa eli diagnoosina on sapen mukoseela . Rita on kuitenkin nyt pirteä ja leikkisä . Lääkitys aloitettiin ja kontrolliin mennään parin kuukauden päästä.
Claaralla on nyt juoksu . Pikkuisen näkee jo aikuistumisen merkkejä.
Sandra on Sandra . Siitä ja elämästä snautserin kanssa riittäisi kirjoitettavaa , mutta olen niin laiska kirjoittamaan . Yksinkertaisesti tykkään .
keskiviikko 15. tammikuuta 2020
lauantai 21. joulukuuta 2019
keskiviikko 30. lokakuuta 2019
Sandra 5 kk
Kotona eikä vaunulla käy aika pitkäksi Sandran kanssa . Muutoinkin kaikki touhuaminen ja harrastaminen on mielenkiintoista. Miten saat koiran jolla on vahva luonne toimimaan ja kasvatettua / koulutettua siitä sellaisen koiran jonka haluat. Sandra ei ole koira joka soveltuisi ensimmäiseksi koiraksi kenellekään , mutta niin täydellinen koira meille . Saimme juuri sellaisen koiran kuin halusimme . Iloisen , energisen , reippaan ja rohkean, vahvan koiran . Claaran kanssa ovat kuin majakka ja perävaunu. Riekkuvat ja painivat. Rita nauttii kun saa viettää rauhallista veteraanin seurakoiraelämää. Sylissä olla ja rapsutuksia saada.
keskiviikko 11. syyskuuta 2019
Syksy
Pahoitteluni blogin lukijat siitä että en ole ehtinyt päivitellä blogia. Aika kuluu niin tiiviisti perheen ja harrastusten sekä ystävien parissa. Pentuesuunnitelmia ei tälle vuodelle ole. Claara saa rauhassa kasvaa ja aikuistua . Aika näyttää onko ensi vuonna pentue.
Sandran kanssa ei ole tylsää. Henkilöhaku kurssille olemme osallistuneet ja katsotaan mitä kaikkea tulevaisuudessa keksimme.
Elokuun alussa meidän rakas Claara valioitui Kajaanin näyttelyssä heti kun täytti kaksi vuotta. Kiitos Katri esittämisestä sekä kaikesta muustakin . Ystävyys on se mikä kantaa vaikka välimatkaa pikkuisen onkin.
Aurinkoista ja lämmintä syksyä teille kaikille.
Sandran kanssa ei ole tylsää. Henkilöhaku kurssille olemme osallistuneet ja katsotaan mitä kaikkea tulevaisuudessa keksimme.
Elokuun alussa meidän rakas Claara valioitui Kajaanin näyttelyssä heti kun täytti kaksi vuotta. Kiitos Katri esittämisestä sekä kaikesta muustakin . Ystävyys on se mikä kantaa vaikka välimatkaa pikkuisen onkin.
Aurinkoista ja lämmintä syksyä teille kaikille.
torstai 25. heinäkuuta 2019
Paljon Onnea A- pentue
Paljon Onnea Anniinan Winskistä nuoruusvuosina ottaman kuvan välityksellä. A- pentue 12 v. Suurin osa heistä on koirien maassa .. terveiset sinne .
torstai 11. heinäkuuta 2019
Kesäloma
Kesäkuussa pyörähdimme ERInomaisen Claaran kanssa Rovaniemen näyttelyssä. Gällivaarassa kera SA ja PN 4. My Dog Dna testin tulokset tulivat ja kaikkien siellä testattujen asioiden suhteen Claara on terve. Me nautimme kesästä ja lomasta . Ihanaa kesää teille kaikille blogin lukijoille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta
Näiden ihanien muistojen vuoksi pidän vielä ensi vuoden kotisivut , vaikka pentue suunnitelmia minulla ei ole. Hyvää Joulua ja Onnellista ...
-
Iloista Vappua kaikille. Todennäköisesti tämä on viimeinen vuosi kun kotisivut ovat minulla käytössä. Minulla ei ole jalostus narttua eikä...
-
Näiden ihanien muistojen vuoksi pidän vielä ensi vuoden kotisivut , vaikka pentue suunnitelmia minulla ei ole. Hyvää Joulua ja Onnellista ...