Siirry pääsisältöön

arki alkaa

Lissu ja Levi pääsivät eilen talviturkista. Pikkuhiljaa omien koirien karvat kesäkuntoon. Pentukuulumiset ovat aivan ihania. Lähes sisäsiistejä kahdeksan viikkoisia. Reippaita ja rakkaita kakaroita. Hyvin ovat kotiutuneet omiin koteihin. Minulta on kysytty Tiltusta että miksi sille ei enää tule pentuetta. Tiltulla on kaksi pentuetta jossa molemmissa kuusi pentua. Minun mielestä se on riittävä määrä .  Tiltu on hyvässä kunnossa kahden ison pentueen jälkeen  . Aina pennutuksissa on riski emälle että jokin menee pieleen... pentujen lisäksi menehtyy myös emä. Minulle pentueiden kasvattaminen on harrastùs. Ihana on nauttia pentuajasta kun pentueita on harvoin.  Tuottaa iloa perheille jossa kauan on odotettu pentua. Nyt odottelemme Katrin kanssa Caran juoksua . Caran mahdolliset pennut tulevat syntymään ja kasvamaan Oulussa ihan käytännön syistä. Vuodelle 2016 minulla ei ole pentuesuunnitelmia.  Meidän Kerttu saa ihan rauhassa kasvaa aikuiseksi ...  mainio pentujen leikittäjä oli mutta vielä tarvitsee aikaa että Kertusta on sellaiseksi emäksi jollaisen haluan emän olevan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvää Joulua

 

Talvi

 Maa on valkoinen . Koirat nauttivat ja niin myös minäkin .  Olethan ajoissa yhteydessä jos tarvitset koirastasi virallisen DNA näytteen tai pentueelle sirutuksen . Päivisin en voi vastata puhelimeen . Laitathan viestiä tai sähköpostia. 

Kesä

Kesä ja kesäloma .  Aurinkoista kesää kaikille .